Katajan saunapalvia Kesänmaku-myymälästä – Ruokaretki

Pyörähdän Laitikkalan Kesänmaku-myymälän pihassa. Ovet ovat tähän aikaan kiinni, mutta yrittäjä Kari Kataja pyöräilee paikalle valkoisissa vaatteissa. Hän on juuri saanut palvikinkut saunaan. Ne ovat tulossa viikonlopuksi kaupalle, sillä Kesänmaku on Katajan Lihan tuotteiden myyntipaikka.

Kylmiössä odottaa monta sian ruhoa valmiina perjantaita varten, jolloin myymälä on jälleen auki. Sika onkin Katajan Lihan pääraaka-aine.

Porsaan ruhot odottavat kylmiössä perjantaita, jolloin kauppa on jälleen auki.

– Me tehdään perinteistä palvia, saunapalvattua ja montaa sorttia makkaroita, esittelee Kari Kataja.

Liha, savu ja suola on ollut Katajan lihan reseptinä yli kahden vuosikymmenen ajan. Liha kypsytetään ajan kanssa leppäsavussa. Katajan mukaan lyhyimmilläänkin kello ehtii pyörähtää ympäri, kun liha kypsyy, mutta monia tuotteita savustetaan toista vuorokautta.

Leppäsavulla savustettua saunapalvikinkkua.

– Kyllähän oma arominsa tulee, kun perinteisesti puulla lämmitetään, yrittäjä kertoo.

Katajan Lihan tuotteet ovat myynnissä vain heidän omassa myymälässään.

– Ei löydy kaupoista. Jos meidän tuotteita haluaa, niin täältä pitää tulla ostamaan, Kataja sanoo.

Palaan kaupalle parin viikon kuluttua perjantaina, jolloin Kesänmaku on auki. Joudun hetken etsimään parkkipaikkaa, sillä piha on täynnä autoja. Ovesta sopii kuitenkin sisään. Lihatiskin edessä on väenpaljoutta, mutta onpa siellä tuotteitakin. Saunapalvia, makkaraa, erilaisia leikkeitä ja vaikka mitä itselleni tuntemattomia lihan muotoja. Oikeastaan kaikkea mitä lihatiskistä voisi odottaa löytyvän.

Viikonloppuisin mökkiläiset valtaavat kaupan.

Tiskistä löytyy monenlaista makkaraa.

Ihmettelen kauppiaalle suurta asiakasmäärää. Onko nyt joku paikallinen juhlapäivä tulossa, vai onko kaunis syyspäivä saanut mökkiläiset liikkeelle?

– Tämä on normaalia hiljaisempi perjantai. Monesti jonoa riittää ulos asti, joku asiakkaista oikaisee.

Toinen toppuuttelee, että kymmenien metrien päähän ulos jono ulottuu lähinnä juhannuksen ja joulun alla. Joka tapauksessa minun on nyt uskottava leppäsavun voimaan.  

Eräs perhe istuu kaupan ulkopuolella jäätelöllä. He ovat paikallisia ja kertovat tekevänsä lihaostokset usein kotikylällä Kesänmaku-myymälässä. He kertovat, että varsinkin kesäaikaan mökkiläiset täyttävät kaupan, eikä paikallisille aina tahdo riittää ostettavaa.  Myös joulukinkku pitää varata hyvissä ajoin, sillä muuten lähitilan herkut saattavat jäädä saamatta.

Myymälästä löytyvät myös tärkeimmät peruselintarvikkeet ja samassa rakennuksessa toimivan leipurin leipää.

Yhteystiedot

Unnaanmäentie 2
36660 Laitikkala

Aukioloajat löytyvät Katajan lihan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook

You might also like