Iloisen Pojan Lähiruokakauppa matkustaa lähellesi – Ruokaretki

Kauppa-auto kuuluu menneisyyden maaseutumielikuviin, joten missäpä olisikaan oudompaa törmätä sellaiseen kuin Töölön torilla? Siellä se silti seisoo joka torstai. Auto kuuluu pirkanmaalaisille Iloisen Pojan Lähiruokakaupan yrittäjäpariskunnalle Pasi ja Anna Tanniselle.

Anna ja Pasi Tanninen aloittivat pientuottajina ja päätyivät lähiruoka-auton kauppiaiksi.

Tanniset ovat Töölön torilla nyt kahdeksatta kertaa, ja asiakkaita kauppa-autossa tuntuu riittävän. Iloisen Pojan Lähiruoan myymäläauto on kaikkea muuta kuin pelkkä pyörillä kulkeva lähikauppa. Suurinta osaa tuotteista ei löydä isoista marketeistakaan. Autosta löytyy muun muassa pienjuustoloiden juustoja, pienpanimoiden oluita, aivan uusia kasvisruokia, lihaa strutsista karhuun ja 300 vuotta vanhaan juureen leivottua ruisleipää.

Iloisen Pojan lähiruoka-auto Töölön torilla.

– Oikeastaan idea lähti siitä, että pientuottajan on vaikea saada markettien hyllyille tuotteita, kun pitää olla toimitusvarmuus, ja pienien erien kohdalla ei aina voida antaa takeita siitä, että hyllyt ovat täynnä, kertoo Anna Tanninen.

Iloisen Pojan kauppa-auto kulkee pääasiassa Pirkanmaalla. Pysäkkejä on lähes joka puolella, yhteensä noin sata. Töölössä auto on joka toinen torstai kesäasukkaiden pyynnöstä. Moni haluaa ostaa Iloisen Pojan lähituotteita talviaikaankin. Vaikka Tanniset aloittivat toimintansa perinteisen kauppa-auton tavoin maaseudulla, on kysyntää palvelulle heidän mukaansa etenkin kaupungissa.

Kasvissyöjä löytää hyllyiltä mielenkiintoisia uutuuksia.

– Ihmiset on täällä rohkeampia, uskalletaan kurkata sisälle, Anna kertoo.

Iloisen Pojan lähiruoka-auton valikoimassa on laajennettu lähiruoan käsittävän Suomessa valmistetut tuotteet. Monet tuotteet päätyvät kyytiin kauppa-auton reitiltä, joten hiilijalanjälki ei kasva, vaikka ne kulkisivat kauemmaksi.

– Tänäänkin otettiin luomukananmunia mukaan matkalta, Pasi kertoo.

1700-luvun juureen leivottu ruisleipä on monelle asiakkaalle riittävä syy ostosreissulle.

Autosta löytyy myös kattava valikoima pienpanimoiden oluita.

Tanniset pyrkivät keräämään kyytiin pieniäkin eriä erilaisia tuotteita. Siinä on selvästi onnistuttu, sillä aivan vieraiden tuotteiden määrä jaksaa ihmetyttää. Miten näin pieneen autoon mahtuukaan näin paljon kaikkea uutta ja ennennäkemätöntä.

Mainita täytyy myös Iloisen Pojan omat tuotteet. Pasi Tannisen reseptiikalla syntyy muun muassa säilöntäaineettomia valmislounaita, oluita, sahtia, hilloja, oma maustesarja ja nyt joulun alla myös glögiä.

Iloisen Pojan omassa keittiössä syntyy säilöntäaineettomia valmisruokia.

Aitoon kauppa-autokokemukseen kuuluu keskeisenä osana palvelualtis kauppias. Siinä Tanniset loistavat. Pasilla riittää juttua niin tuotteista kuin raaka-aineista, ja moni asiakas löytää mukaansa monta asiaa, joita ei ollut edes osannut kysyä. Jos jotain ei löydy, pyrkii kauppias toimittamaan sitä myöhemmin. Perinteet ovat kunniassa myös kauppiaan ja asiakkaiden välisessä luottamuksessa.

 – Meillä on perinteinen sininen ruutuvihko, johon merkitään, jos jollain ei ole rahaa mukana, niin voi maksaa sitten myöhemmin, Pasi Tanninen sanoo.

Yhteystiedot:

Nettisivu

Facebook

You might also like